tiistai 7. kesäkuuta 2011

There was much talk and excitement in Hobbiton

Aloitin facebookissa 30 Day Challengen aiheesta kirjat. Facessa tulee varmaan lähinnä julkaistua päivän teema ja kirjavalintani, joten ajattelin, että voisin täällä hieman syventää valintojani ja perustella niitä. Kirjat ovat minulle melko rakas aihe, opin lukemaan nuorena ja kannoin kirjastosta laatikkokaupalla kirjoja kotiin. Lukuvauhti oli sitä luokkaa, että päivässä saatoin lukea useammankin Neiti Etsivä-kirjan.

Day 1 - your favourite book. Tämä on helppo, tekisi mieli huutaa kuin Seppo Hovi aikoinaan tiedetään, tiedetään, tiedetään! Kyseessähän on siis J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta-trilogia. Taisin lukea tuon trilogian hieman ennen ensimmäisen elokuvan ilmestymistä ja rakastuin välittömästi. Vaikka kaikki eivät ko. kirjasta tykkää (raskassoutuiseksikin väittävät ;)), niin minä olin aivan myyty. Mieletön tarina, uskomattoman hieno fantasiamaailma, hienoja erilaisia henkilöhahmoja - ja kaikki se työ, mitä sen eteen on nähty. Luettuani TSH:n luin kaikki muutkin Tolkienin suomennetut kirjat ja rakastuin myös elokuviin. Vaikka ne ovatkin hieman erilaiset kuin kirja, niin silti. Jos mikään muu ei ole hyvää, niin maisemat. ;) Ja silmänruoka, ekan leffan aikaan taisin vielä ihastella Elijah Woodin silmiä, sittemmin viisastuin ja siirryin Viggo Mortensenin faniklubiin. Myöhemmin olen vielä lukenut TSH:n useita kertoja uudestaan, niin suomeksi kuin englanniksin, ja hyllystä löytyy myös muutamia suomentamattomia teoksia. Pari vuotta sitten olin myös kuuntelemassa elokuvamusiikkia Tampereella sinfoniaorkesterin soittamatta, se oli hieno kokemus. :)

lähde: http://koti.mbnet.fi/kxkukko/classic/kkclas24.htm

Ei kommentteja: